rannalle (c)

tiistai 16. heinäkuuta 2013

Samos kartta


Samoksen kartta



Kuvassa on siis Samoksen kartta. Kuva on lainattu erään autonvuokraus yrityksen sivuilta, toivottavasti eivät pistä pahakseen. Kuvan saa suuremmaksi klikkaamalla kuvaa.

Kuvassa oikealla näkyvä harmaa alue on Turkin rannikkoa, mannerta. Turkki on lyhimmillään vain parin kilometrin päässä. Lähinnä Turkin rannikkoa (länteen) on Pythagorionin kaupunki ja sieltä lähtevät lautat Turkin puolelle. Kun Pythagorionista jatkaa rannikkoa länteen niin tulee Heraioniin eli Heran temppelin raunioille.

Pythagorionista pohjoiseen hevosenkengän muotoisessa lahdessa sijaitsee saaren pääkaupunki Vathi, jota paikalliset kutsuvat nimellä Samos.

Lentokenttä sijaitsee kartan vihreimmällä (ja siis tasaisimmalla) alueella Pythagorionin ja Heraionin välissä. Kokkari, joka on myös suosittu turistikohde, sijaitsee Vathin kaupungista lähteen. Kartalla punaisimmalla on merkitty Karlovasi, joka ei tietääkseni ole mitenkään erityisen merkittävä paikka. Sinne tulee jotain lauttayhteyksiä muualta, mutta esimerkiksi pääkaupungista oli sinne vain yksi bussivuoro viikossa. Siis jos menet sinne niin älä myöhästy bussista.

Samoksen saarta ympäröivä meri on nimeltään Egeanmeri (kirjoitetaan myös Aigeianmeri).

Lisää Samoksesta aikaisemmassa blogikirjoituksessa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti